maanantai 30. maaliskuuta 2009

Suomalaisten islamistien tempaus

Suomalaisten muslimikäännynnäisten perustama Suomen islamilainen puolue teki monia, jopa uskonveljiään kummastuttaneen tempauksen asettuessaan pienimuotoisesti, mutta mediassa näkyvästi tukemaan putinilaisen Nashi-järjestön Viron-vastaista mielenosoitusta.

Nashi on suur-venäläinen, neuvostofasistinen ja imperialististinen nuorisojärjestö. Sen autoritäärinen ja hierarkkinen organisaatio ja maailmankuva tarvitsee suurta johtajaa kommunistijohtajien tilalle, ja pitää sellaisen korvikkeena Vladimir Putinia.

Nashi on tullut tunnetuksi erityisesti siitä, että se hyökkää näkyvästi pieniä, neuvostoimperialismin jalkoihin joutuneita alkuperäiskansoja kuten virolaisia vastaan, ikään kuin viimeistelläkseen ne kansanmurhat ja rikokset ihmisyyttä vastaan, jotka Neuvostoliitolta jäivät kesken. Toisaalta Nashi pyrkii samalla peittelemään ja salailemaan Neuvostoliiton rikoksia mm. vaatimalla että niistä vaiettaisiin, sekä syyllistämällä muita, ikään kuin kansanmurha olisi oikeutettu jos joku muukin on murhannut kansoja.

Vaikka fasismin kaatumisesta on jo ikuisuus, ja neuvostoliittokin romahti jo vuosia sitten, Nashi on edelleen syvällä toisen maailmansodan juoksuhaudoissa. Se toistelee vieläkin väsynyttä, ajastaan jäänyttä ja tehonsa menettänyttä neuvostopropagandaa, ja sen mukaisesti nimittää kaikkia imperialismiaan vastustavia "fasisteiksi".

Suomessa "fasisti"-sanan on jo ennen Nashien julkisuustemppuja tehnyt naurunalaiseksi samaa propagandaa toisteleva Johan Bäckman. Eivät vain "tavalliset ihmiset", vaan jopa monet kaltaiseni vihervasemmistolaiset rasisminvastustajat pitävät Bäckmanin "antifasismia" naurettavana pelleilynä. Jopa antifasisteina itseään pitävistä nuorista suuri osa toivoisi, että Bäckman tajuaisi olla hiljaa.

Bäckmanille ja Nasheille "fasismi" on vain poliittinen leimakirves, tosin täysin tylsynyt. He eivät vastusta väittämäänsä "fasismia" ihmisyyden näkökulmasta, vaan oman imperialisminsa näkökulmasta. He ovat täysin jämähtäneet toisen maailmansodan ja kylmän sodan aikaisiin asemiinsa, joilla ei ole ollut varsinaista vastapuolta vuosikymmeniin, eikä edes Neuvostoliittoa puolustettavaksi.

Bäckmanin todellisuudesta vieraantunut meuhkaaminen on saanut jopa tuntemiani pitkän linjan antifasisteja vetäytymään vaivautuneina takavasemmalle.

Miten ihmeessä Suomen islamilainen puolue sitten liittyy tähän kuvioon? Kuten monet jo tietävätkin, Suomen islamilainen puolue on erikoinen sekoitus vanhoillista äärivasemmistolaisuutta ja islamismia. Sen näkyvät kärkihahmot ovat alkujaan äärivasemmistolaisia ja kommunisteja. Hei eivät suinkaan hylänneet äärivasemmistolaisuuttaan sekoitellessaan siihen islamismia. Tämän vuoksi puolue on joissain asioissa melko kaukana maahanmuuttajien islamista, eikä ole saavuttanut suurtakaan maahanmuuttajien suosiota.

Suomen islamilainen puolue on muille muslimeille jopa kiusallinen asia. Se tuo esille paitsi paljon sellaista, mistä muslimit mielummin vaikenisivat länsimaiselle yleisölle, että myös kannattaa oppeja, joita islamin piirissä ei yleensä tueta, kuten kommunismia. Puolueen ja muiden muslimien, ettenkö sanoisi aitojen muslimien välinen suhde on melko yksisuuntainen. Kärjistäen sanottuna puolue tukee islamia ja islamistumista, mutta islam ei tue puoluetta. Tämä on itse asiassa hyvin yleinen kaava vierasperäisten muslimien ja heitä kannattavien länsimaalaisten kiihkoilijoiden välillä.

Kaltaisistani sydämeltäni vasemmistolaisista poiketen on niitä, joille äärivasemmistolaisuus oli aikanaan vain keino hyökätä suomalaisuutta vastaan oman kapinavietin vallassa. Neuvostoliiton myötäily ja siitä seuraava äärivasemmistolaisuus olivat tähän hyviä välineitä. Neuvostoliiton romahdettua jyvät erottuivat akanoista ja ne, joille vasemmistolaisuus oli ollut vain poliittinen ase, alkoivat etsiä muuta ulkopuolista ihannoinnin kohdetta, joka sopisi mahdollisimman hyvin suomalaisten ja länsimaalaisten lyömiseen. Tähän tarkoitukseen keksittiin ja tuotiin maahan Islam. Osa äärivasemmistosta alkoi vain kannattaa islamistumista, pieni osa jopa islamistui itse.

Islam on monikultturisteille kaikkein arvokkain toiseus juuri sen vuoksi, että monikultturismi perustuu alun perin Neuvostoliittoa palvoneen äärivasemmiston ajatuksiin. Neuvostoliiton jälkeen potentiaalisin vieras "apu" paikallisia alkuperäiskansoja vastaan on ollut Islam, ja se on siten perinyt Neuvostoliiton aseman.

Vanhoista tavoista ei aina pääse eroon, ei ainakaan itsepetokseen taipuvaisella luonteella, ja merkittävä osa islamistuneista äärivasemmistolaisista säilytti jopa kommunisminsa. Syntyi varsin merkillinen aatteellinen ja uskonnollinen sekasotku, jota edustaa muun muassa Suomen islamilainen puolue.

Tätä taustaa vasten puolueen Viro-kanta ei olekaan enää mikään ihme. Nasheja tukevat suomalaiset islamistit ovat samoja ihmisiä, jotka aikoinaan tukivat kiihkeästi Neuvostoliittoa. Heidän retoriikkansa on edelleen samaa, ja heihin vetoaa edelleen jonkin verran Venäjän mahti, vaikka Islam onkin jo saavuttanut ensisijaisuuden.

Suomalaiset islamistit pettävät Venäjän palvonnallaan uudet uskonveljensä, jotka taistelevat Venäjän ylivaltaa vastaan mm. tsetseniassa ja muualla Kaukasuksella, ja joutuivat Balkanin sodissa oman näkemyksensä mukaan Venäjä-johtoisen pan-slaavilaisen imperialismin ja joukkomurhien uhreiksi.

Suomalaiset kommunisti-islamistit eivät kuitenkaan tästä ristiriitaisuudestaan kovin paljon välitä. Islam on heille ennen kaikkea väline suomalaisuutta vastaan, kuten Neuvostoliitto aikaisemmin. Jos suomalaisia ja länsimaalaisia vastaan nousisi jokin islamismiakin suurempi uhkaaja, he kääntyisivät ilman muuta sen puoleen.

Toinen syy kommunisti-islamistien Viro-vastaisuuteen on päästä käyttämään fasistikorttia. Islamismi on voimakkaasti kietoutunut yhteen natsismin kanssa, ja natsikortin heiluttelu ulospäin on yritys osoittaa, ettei näin olisikaan. Fasistikorttia heiluttelemalla islamistit pyrkivät pesemään natsistista ja totalitaristista mainettaan. Samalla keinolla kommunistit aikoinaan pyrkivät tekemään omista rikoksistaan hyväksyttävämpiä.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Halla-aho odotetusti näytössyytteeseen

Fasistit ovat aloittaneet uuden terroriaallon alkuperäiskansoja ja demokratiaa vastaan. Poliittisen valtaeliitin tukijoukkoihin kuuluva apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on etukäteen valmistellun suunnitelman mukaisesti nostanut näytössyytteen ihmisoikeustaistelijaa, kansalaisaktivistia ja toisinajattelijaa Jussi Halla-ahoa vastaan.

Halla-aho halutaan vaientaa, koska hän on eri mieltä taantumuksellisesta valtapolitiikasta, koska hän puolustaa lakia ja demokratiaa rikollisilta vallananastajilta, sekä vapaata ja suvaitsevaista Eurooppaa islamofasismilta ja etnisiltä konflikteilta.

Kysymyksessä on nimenomaan terrori, pelon tuottaminen.

Korruptoitunut, moraalisesti rappeutunut hallinto ja fasistisen demla-liigan johtama virkamiesblokki pyrkivät tekemään Halla-ahosta varoittavan esimerkin, jotta ihmiset pelkäisivät ajatella ja puhua vastoin vallanpitäjien virallista linjaa.

Virallinen linja ei kestä päivänvaloa, se ei kestä arvostelua, ja siksi sen arvostelu pyritään tukahduttamaan.

Halla-ahon asiaa ei kuitenkaan voida vaientaa, hän itse ja lukuisat muut kritisoivat tästä lähtien valtapolitiikkaa entistä kärjekkäämmin.



Myös Jorma Kalskeen uusin temppu on nostanut arvostelumyrskyn - jo etukäteen. Jo etukäteen oli täysin tiedossa, että Jorma Kalske pyrkii tempullaan estämään Halla-ahon valinnan Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaaksi, jotta kansalla ei olisi äänestettävänään yhtäkään valtapolitiikan linjasta liiaksi poikkeavaa ehdokasta. Jorma Kalske käyttää asemaansa törkeästi väärin, puuttuu virkamiehen ominaisuudessa politiikan ehdokasasetteluun, ajaakseen kannattamaansa totalitarismia.

Tämänpäiväiset hyökkäykset sananvapautta vastaan ovat sodanjulistus lakia, yhteiskuntaa, ihmisyyttä ja demokratiaa vastaan. Ne ovat isku vasten jokaisen vapaaksi syntyneen ihmisen kasvoja.

Näitä sodanjulistuksia tulee yhtenään, hyökkäys on jatkuvasti käynnissä, mutta tämänpäiväinen oli erityisen herättävä. Entistä useampi nousee nyt puolustamaan oikeuksiaan, turvallisuuttaan ja laillisuutta maassa, jossa vallan huipulle on soluttautunut ihmisoikeusrikollisista ja maanpettureista koostuva kapinallisjoukko.

Tämä joukkio koostuu muun muassa entisistä neuvostofasisteista ja nykyisistä islamofasismin tukijoista ja muista totalitaristeista ja ihmisyyden vihaajista. Tämän joukon liittolaiset muualla lännessä ovat saaneet aikaan jo suuria juutalaisvainoja.

Natsismi on alkanut jälleen nousta lännessä, tällä kertaa pukeutuneena "toiseuden" mustaan kaapuun (vaikka alkuperäiskansoja musertavan ylikansallisen imperialismin ollessa kyseessä toiseus-sanan käyttäminen on melko irvokasta).

Islamismi on natsistinen aate, ja sitä vallankaappaajien fasistiblokki pyrkii levittämään myös Suomeen, vaientamalla sen levittämisen arvostelun.

Suurempaan fasismiin syyllistyvät kuitenkin vallankaappaajat itse. He ovat itse, ainakin vielä toistaiseksi suurempia rikollisia Suomessa kuin ne antisemitistiset, holokaustin kiistävät islamistinatsit, joiden arvostelun he pyrkivät kieltämään, ja joita he pyrkivät tuottamaan maahan massoittain saadakseen aikaan etnisen vainon.

Kansa on kuitenkin noussut natsismia ja fasismia vastaan, puolustamaan lakia ja oikeutta. Sortajat ovat paniikin partaalla, sillä ihmiset ovat käsittäneet, etteivät laittomuuteen turvautuvat vallankäyttäjät todellakaan edusta lakia, vaan pelkästään omaa mielivaltaansa.

Yhä useammat alkavat näinä päivinä ymmärtää, ettei kenenkään tarvitse noudattaa fasistiblokin laittomia, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisia määräyksiä ja toimenpiteitä.

Vallanpitäjillä ja virkamiehillä ei ole mitään valtaa sen vallan ulkopuolella, jonka kansa heille luovuttaa perustuslailla. Se valta tulee suoraan kansalta, ja myös palautuu automaattisesti takaisin kansalle, mikäli sitä käytetään kansan tahdon ja edun vastaisesti.

Jyrkästi kansan edun ja tahdon vastainen vallankäyttö on pelkkää hirmuvaltaa ja laittomuutta. Sillä ei ole mitään perustetta Suomen laissa. Lisäksi fasistiblokki rikkoo omiakin lakejaan, sekä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

"Lainvoimaiseksi" julistettu päätöskin voi olla täysin laiton, pelkkää mustetta paperilla vaikka siinä olisi miten monta sinettiä ja leimaa alla, jos se esimerkiksi loukkaa ihmisoikeuksia tai kansan etua.

Syy siihen, että rikollisblokin laittomuutta vielä toistaiseksi myötäillään, esimerkiksi menemällä laittomiin näytöskuulusteluihin tai näytösoikeudenkäynteihin, on ennen kaikkea se, että rikollisjoukkion on nyt annettava rauhassa ja omasta aloitteestaan paljastaa todellinen ihmisvihainen ja ylimielinen luonteensa, jolle kansa on vain väärin ajattelevia alamaisia, ja laki ja oikeus vain poliittisia aseita. Sortajat on saatava näyttämään mädät hampaansa ikeniään myöten. Kun kansa ne näkee, se ei enää alistu.
Halla-ahoon kohdistuva silkkaan mielivaltaan perustuva mielipidevaino on tästä hyvä esimerkki. Koska tällaisia hyökkäyksiä tapahtuu entistä kiihtyvämpään tahtiin, ihmiset eivät pääse unohtamaan, että ovat syntyneet vapaiksi ja tasa-arvoisiksi, ja että näiden oikeuksien puolesta kannattaa taistella.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Miten vastata maailman hätään?

Otsikko on tarkoituksella naiivi, mutta tuollaisia naiiveja kysymyksiä esitetään usein. Ja niihin vastataan, useimmiten yhtä lailla naiivisti. Näiden vastausten perusteella muovataan jopa valtioiden politiikkaa.

Konkretisoin kysymyksen näin: millä tavalla Suomi voisi auttaa kehitysmaiden huonompiosaisia ihmisiä?

Minusta kysymys näin aseteltuna on merkittävä. Se ei enää ole naiivi kysymys, se ei odota naiivia vastausta. Silti siihen todennäköisimmin vastattaisiin naiivisti.

On vaarallista, että jopa valtioiden päättäjät vastaavat näin merkittäviin kysymyksiin tunteenomaisen lapsellisella tavalla. Tässä tapauksessa kysymyksessä voi olla lukemattomien ihmisten elämä tai terveys.

Toinen usein kysytty kysymys samassa aihepiirissä on, miten Suomen tulisi suhtautua pakolaisuuteen.

Suomen valtion vastaus molempiin kysymyksiin on naiivi. Suomi antaa pienehköä kehitysapua, ja samaan aikaan pumppaa paljon enemmän resursseja pakolaisuuden ylläpitoon, pakolaisten ylläpitämiseen.

Sekä kehityspolitiikka että maahanmuuttopolitiikka ovat pohjimmiltaan vastausta samaan kysymykseen, maailman hätään. Ne ovat olennaisella tavalla saman asian eri puolia. Niitä käsitellään samoilla moraalisilla välineillä, samankaltaisilla argumenteilla, niiden piirissä toimivat pitkälti samat henkilöt. Mutta niiden vastaukset ovat aivan erilaiset.

Kehitysapu on monen sydäntä lähellä, mutta se saa mitättömän huomion ja panostuksen pakolaisuuteen verrattuna. Kehitysapu ei ole läheskään niin kiihottavaa kuin "toiseuden" tuottaminen länsimaiden kaduille, ja tätä vastustavien alkuperäiskansojen lyttääminen.

Kehitysapu ei puhuttele monikultturismia. Kehitysapu voi toki puhutella monikulttuuriin uskovaa, mutta muista syistä, ei monikultturismin vuoksi.

Monikultturistit eivät itse asiassa edes halua monikulttuurisuutta kehitysmaihin, vaan siellä vastaavaa kehitystä pidetään vahingollisena kulttuuri-imperialismina ja kolonialismina.

(Toki monet kehitysmaat ovat luonnostaan monimuotoisia samoin kuin länsimaatkin, mutta tämä ei ole aatteen mukaista monikulttuurisuutta, joka on keinotekoista.)

Kehitysapuun eivät kuulu väestönsiirrot kuten monikultturismiin, kehitysavun tarkoitus on päin vastoin turvata ihmisten elinmahdollisuudet siellä, missä ihmiset luonnostaan elävät.

Jos kehitysapu olisi toimivaa ja tehokasta, ei ehkä syntyisi merkittävää pakolaisuutta, eikä monikultturismi saisi toiseuttaan. En usko, että kehitysapu olisi sentään tarkoituksellisesti toimimatonta, mutta monikultturismi joka tapauksessa kampittaa kehitysapua toisella tavalla.

Koska pakolais- ja kehitysapupolitiikka ovat meidän länsimaalaisten näkökulmasta vastauksia samoihin kysymyksiin, omaantuntoomme ja maailman hätään, niille annetaan yhteinen määräraha. Tätä määrärahaa ei ole määritelty missään, mutta asia on näin käytännössä. Valtioilla ja kansoilla on vain tietty valmius vastata maailman hätään, ja jos hätään vastataan vastaanottamalla pakolaisia ja elättämällä heitä kalliisti, on rahaa silloin vähemmän nälkään ja ripuliin kuoleville lapsille.

Poliittiset päätökset resurssien jakamiseksi ovat aina kompromisseja. Jos halutaan jotain, pitää jostain muualta joustaa. Rahaa on aina liian vähän. Käytännössä on valittu, että maailman hätään luovuttamamme resurssit ohjataan valtaosin pakolaisuuteen, kehitysavun saadessa vain murto-osan siitä.

Lisäksi pakolaisuudella tehdään auttamisesta myrkkyä. Ihmisten auttamisen varjolla luodaan vakavia konflikteja ja järjestelmällistä syrjintää. Ihmisten auttamisen varjolla ollaan hävittämässä alkuperäiskansoja ja -kulttuureita. Räikeän väärä, ihmisiä loukkaava ja vahingoittava vastaus maailman hätään saa monet kokemaan, että toisten hätä on vain tekosyy hyökätä heitä vastaan. Sitähän se monikultturisteille onkin. Imagotappion kärsii kuitenkin kaikki globaali auttaminen, myös kehitysapu.

Silti kehitysapu on paljon olennaisempaa kuin pakolaisten vastaanotto. Kehitysapu puuttuu ongelmiin, inhimillisiin kriiseihin, pakolaisten vastaanottaminen vain lievittää niiden eräitä kauaskantoisia ja irrallisia oireita.

Oireiden lievitys on saanut leijonanosan meidän huomiostamme ja rahallisesta panostuksestamme. Olemme valinneet sen tavan auttaa, joka vastaa parhaiten omaan tarpeeseemme, oman omantuntomme ääneen. Kehitysapu ei näy katukuvassa, monikultturismi näkyy, se lievittää meidän syyllisyydentunnettamme paremmin. Ihmisten auttaminen on toissijaista.

Ihmisten kasvot puhuttelevat meitä. Kehitysmaan ihminen on "kasvoton", hänen elämänsä on asetettu täysin toissijaiseen asemaan Suomessa elätetyn pakolaisen rinnalla. Jokaista "katukuvaamme rikastavaa" kasvoa kohti meiltä jää näkemättä lukemattomia kuolevien lasten kasvoja, jotka olisimme voineet pelastaa tämän yhden pakolaiskasvon hinnalla. Jokainen pakolainen jättää tuhansia häntä heikompiosaisia kuolemaan.

Monikulttuuristaminen on kallis, raaka ja omahyväinen tapa vastata maailman ongelmiin. Monin verroin enemmän ihmisiä voidaan auttaa ja pelastaa, jos maailman hätään liikenevät resurssit ohjattaisiin kehitysmaihin jollakin toimivalla tavalla.

Kehitysapu ei ole aina toiminut. Kehitysapua riivaa samankaltainen näköalojen puute ja ihannoiva ymmärtämättömyys toiseutta kohtaan kuin monikultturismia, ja näiden parissa toimivatkin usein samat henkilöt. Ilmeisesti kehitysapua ollaan taipuvaisia tekemään, samoin kuin monikulttuurisuutta, suurella sydämellä ja pienilla aivoilla. Silti kehitysapu on huomattavasti terveempää niin ideologisesti kuin käytännössäkin. Kehitysapu on perusteltavissa johdonmukaisesti, ja kehitysavulla on saatu myös paljon hyvää aikaan.

Kehitysapu ei ole lahkolainen kiihkoaate kuten monikultturismi, kehitysapu on yksinkertaisesti politiikan osa-alue. Monikultturismi on kääntynyt kuoreensa eikä ole uudistettavissa, kritiikki herättää siinä yleensä silmitöntä vihaa, jonka osoituksia ovat toisinajattelijoiden demonisointi ja vainot. Arvostelu saa monikultturismin vain kaivautumaan syvemmälle ahtaaseen poteroonsa. Kehitysapua voi kritisoida leimautumatta, ja siten ei ole mitään syytä olettaa, etteikö kehitysapua voitaisi kehittää, jotta se välttyisi jatkossa vakavimmilta virheiltä.

Täytyy vain toivoa, ettei monikultturismi onnistu myrkyttämään kaiken "maailmanparannustyön" mainetta. Täytyy myös toivoa, että länsimainen sivilisaatio, joka innokkaimmin ja ideologisimmin haluaa "parantaa maailmaa", selviytyisi näista raskaista ajoista. Se on myös kehitysavun jatkumisen ja kehittymisen edellytys.

Homma-forumilla aloitettu Samalla rahalla- julistekampanja tuo konkreettisesti ja koskettavasti esiin kehitysavun ja monikultturismin räikeän eron.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Natsismia "rauhan" varjolla

Esittelin aiemmin islamistien natsikytköksiä. Nyt katsaus siihen, miten länsimaiset järjestöt ja aatteet ovat kytköksissä näihin holokaustin kiistäviin, juutalaisia vihaaviin, kansanmurhista ja fasistisesta diktatuurista haaveileviin, natsien tavalla elehtiviin ja ajatteleviin järjestöihin ja aatteisiin.

Ei liene yllätys, että juuri radikaalin vihervasemmiston sekä monikultturismin piiristä löytyy nykyisin eniten tukea natsismille ja fasismille.

Islamin nousun myötä, radikaalin vihervasemmiston kiihkeästi tukemana, uusi natsismin hyökyaalto on vyörynyt yli Euroopan. Jälleen juutalaiset ja seksuaalivähemmistöt joutuvat pelkäämään, tällä kertaa islamisteja ja heidän länsimaisia liittolaisiaan. Toki islamistit uhkaavat muitakin, ylipäätään jokaista heistä poikkeavaa, mutta heikoimmat ja natsien perinteisesti vihaamat joutuvat ensin tulilinjalle.

Kaikki vihervasemmistolaiset eivät toki kannata natsismia edes epäsuorasti, esimerkiksi minä olen sanoutunut siitä täysin irti. Tai oikeastaan minun ei edes ole tarvinnut sanoutua siitä irti, koska en ole koskaan tukenut sitä. Puhuessani nyt vihervasemmistosta tarkoitan juuri näitä monikultturistisesti suuntautuneita ja sillä alalla radikaaleja.

Kun sain ensimmäistä kertaa tietää joidenkin vihervasemmistolaisten natsikytköksistä, se herätti minussa lähinnä ihmetystä. Olin aiemmin kuvitellut, että vihervasemmistolaisuus olisi yleisestikin kaikkea sellaista vastaan, ja pidin tapausta poikkeuksena.

Sittemmin olen kuitenkin käsittänyt, että vihervasemmiston piirissä natsisympatiat ovat melko yleisiä, mikäli natsismi vain edustaa toiseutta. Juuri toiseus on se taianomainen ilmiö, joka on syynä lähes kaikkiin vihervasemmiston piirissä kukoistaviin kaksoisstandardeihin ja kaksinaismoralismiin.

Toiseus nähdään niin arvokkaaksi, että sitä ei kritisoida, sen huonoja puolia ei nähdä, tai jos ne nähdään, ne selitetään parhain päin. Jopa avoimen natsistiset Hamas ja Hizbollah saavat miljoonien eurooppalaisten vihervasemmistolaisten sympatian, ja jopa raivoisan tuen. Jos näin toimivat tahot eivät olisi samalla vihervasemmistoa, heitä pidettäisiin yleisesti fasisteina ja uusnatseina.

(Itse asiassa, jos radikaalilla vihervasemmistolla ei olisi monopolia määrittää sitä, ketä kutsutaan fasisteiksi tai uusnatseiksi, heitä itseään kutsuttaisiin näillä nimityksillä. Radikaali vihervasemmisto on kuitenkin saanut lähes yksinoikeuden näiden sanojen määrittelyyn lähinnä siksi, koska ketään muuta ei ole natsikortin heiluttelu niin paljoa kiinnostanut.)

Voiko olla ristiriitaisempaa ajatusmaailmaa kuin sellaisella, joka väittää vastustavansa rasismia ja natsismia, mutta samalla tukee niitä kuitenkin erittäin voimakkaasti? Tämän ristiriidan syynä on monikultturismi.

Monikultturismi on nostanut toiseuden jalustalle, maallisten asioiden yläpuolelle, jumaloiduksi ja palvotuksi kohteeksi. Tämä ei ole liioittelua. Monikultturismi muistuttaa monin tavoin uskontoa. Sen usko on sokeaa, ja tämä sokeus mahdollistaa jopa järkyttävät älylliset ristiriidat kuten natsismin tukemisen "antifasismin" valekaavussa.

Kaipaat varmaan käytännön esimerkkiä näistä kytköksistä.

7.1 2009, Helsingin Sanomien mukaan, "Kolmesataa marssi Gazan rauhan puolesta Helsingissä". Uutisen mukaan miekkarin järjesti Palestiina-solidaarisuusryhmä. Kuulostaa varmaan sinänsä myönteiseltä, rauhaa ja rakkautta, vai mitä? Mukana oli tämä kuva:

Moni varmasti ihmetteli, miksi "rauhanmarssilla" kannetaan Hizbollahin tunnuksia rynnäkkökivääreineen, ja kuvia antisemitistisestä terroristijohtajasta, kiihottamassa hyökkäyksiin ja vihaan.

Marssin pani alulle Juhani Valo, tunnettu myös nimellä Ibrahim. (Voit varmistua asiasta täällä.) Hän on Suomen islamilainen yhdyskunta-nimisen järjestön jäsen, ja ollut myös kommunistisen työväenpuolueen ehdokkaana. Hän on taas yksi näistä, jotka hakevat sitä "omaa juttuaan" jostain vähän erikoisemmasta.

Marssin järjestäjät keskustelivat siitä, mitkä symbolit pitäisi sallia kyseisellä marssilla ja mitkä ei. Kukaan ei suoranaisesti vastustanut Hizbollahia tai Hamasia, jotkut pelkäsivät vain niiden symbolien esilläpitämisen luomaa imago-ongelmaa. Näissä "rauhanpiireissä" natsismi ei siis kohdannut erityistä kritiikkiä, ainoastaan natsismin tuominen esille. Juhani Valo pyysi, että symboliikasta ei kiisteltäisi, ts. ei sensuroitaisi natsitunnuksia, ja niin symbolit päätettiin sallia, minkä näemme myös lehtikuvista.

Muistutuksena vielä Hizbollahin luonteesta pari lainausta sen johtajalta Hassan Nasrallahilta:

Vaikka etsisimme koko maailmasta ihmistä, joka olisi raukkamaisempi, halveksittavampi, heikompi, sekä kurjempi psyykkisesti, ideologisesti ja uskonnollisesti, emme löytäisi ketään juutalaisen kaltaista.

Jos (juutalaiset) kokoontuisivat kaikki Israeliin, se säästäisi meiltä vaivan lähteä heidän peräänsä maailmanlaajuisesti.

Marttyyrioperaatiot - itsemurhapommi-iskut - täytyisi laajentaa Palestiinan ulkopuolelle. Kannustan palestiinalaisia itsemurhaiskuihin maailmanlaajuisesti.

Nasrallah on vannonut tuhoavansa juutalaiset, joita kutsuu "sioiksi ja koiriksi", ja "Allahin luomista olennoista kaikkein alhaisimmiksi ja ahneimmiksi".

Tämä ei ole Israel-kritiikkiä. Tämä ei ole antisionismia. Tämä on natsismia. Tätä on Hizbollah, tätä on Hamas, tätä on poliittinen Islam. Ja tätä on valitettavasti myös se "rauha", jota "rauhanpuolustajien" valekaapuun pukeutuneet uusnatsit ajavat, jonka puolesta he osoittavat mieltä ja jolle he keräävät rahaa.
Uusnatseja mukanaan natsijärjestön tunnukset ja antisemitistisen holokaustin kiistäjän kuvia.
Näin läheisesti tämäkin "rauhanmarssi" oli siis kytköksissä sotilaallisen konfliktin toiseen aseelliseen osapuoleen - ja sen äärimmäiseen vihapropagandaan. Valitettavasti tämä ei ollut mikään poikkeustapaus, vastaavaa liikehdintää on runsaasti muuallakin Suomessa ja kaikkialla lännessä. Itse asiassa paljon räväkämpää vihanlietsontaa on nähty Suomen ulkopuolella. "Rauhanpuolustajien" ja islamistijärjestöjen nimissä on huudettu kuolemaa, polttoa tai kaasuttamista kaikille juutalaisille, on valiteltu sitä, että Hitleriltä jäi työ kesken, on tehty joukolla natsitervehdyksiä, ja kannettu juutalaisvastaisia kylttejä ja lippuja hakaristeineen.
Synagogiin ja juutalaisten liikkeisiin on kohdistunut useita tuhotöitä, muun muassa tuhopolttoja. Juutalaisia vastaan on hyökätty pelkästään "juutalaisen ulkonäön" perusteella. Tämä on todellakin 2000-luvun Eurooppaa. Eikö tällaisen järjestäytyneen etnisen vihanpidon, tällaisten pogromien olisi pitänyt jo jäädä kauas menneisyyteen?

Jos "rauhanpuolustajilta" kysyy heidän natsisympatioistaan, voi kuulla säälittäviä, vaivautuneita selityksiä. Harvempi kuitenkaan näitä sympatioita kiistää (tai jos kiistää, ei ole mukana tässä "rauhantyössä"). Yleistä on yrittää kääntää asetelma päälaelleen ja väittää, että Israel se tässä toimii natsien tavoin. Tämähän ei edes ole vastaus, vaan kiertelyä. Israel toimii kyllä väärin minunkin mielestäni, mutta ei kuitenkaan natsien tavoin, se on täysi valhe. Saman valheen voi kertoa myös kuka tahansa skinhead.

Ja vaikka se olisi totta, millä ihmeen tavalla se oikeuttaisi palestiinalaisten ja heidän puolustajiensa tukeutumisen natsismiin? Millä tavalla se oikeuttaisi suomalaisen "rauhanpuolustajan" sympatiat näitä natseja kohtaan? Oikeuttaako "rauhanpuolustajien" mielestä yhden natsismi toisen natsismin?

Varsinainen vastaus on usein sellainen, että palestiinalaiset ovat uhreja, niin valtavia uhreja, että mikä tahansa on heille oikeutettua. Että islamistien natsismi johtuu vain juutalaisista, se on vain vastareaktio sortoon, tai vaikka maailmanlaajuiseen juutalaisten salaliittoon.
Kuulostaako tutulta?
Tätähän on pitkälti myös monikultturismin suhtautuminen toiseuteen. Toiseus on avutonta ja syyntakeetonta, eikä siksi voi olla moraalisessa vastuussa. Toiseuden kielteiset puolet ovat kantaväestön tai yhteiskunnan syytä.
Toisaalta tämä voisi olla kenen tahansa natsin puolustus ideologialleen, syyhän on vain juutalaisissa.

Selittely ei vakuuta. Israelin vastustukseen ei olisi tarvinnut liittää natsismia. En minäkään vaadi kansojen murhaamista, usko holokaustin kiistäviä salaliittoteorioita tai hauku etnisyyksiä sioiksi ja koiriksi, vaikka vastustan Israelin toimintaa.

Natsismia ei olisi tarvinnut liittää Israel-vastaisuuteen. Israel-kritiikki inhimillisistä tai humanitäärisistä näkökohdista olisi ollut täysin riittävää. Se ei kuitenkaan riittänyt. Viha ja vainoharha haluttiin mukaan. Natsismi haluttiin mukaan, koko paketti. Tai vielä pahemmin: natsismia ei haluttu, se tuli mukaan itsestäänselvyytenä, koska se kuuluu niin olennaisesti poliittiseen islamiin.

On hyvin surullista ja haitaksi kaikille osapuolille, että Israelin vastustuksen myötä julistetaan natsismia. Koska näin kuitenkin tehdään, koska miljoonat islamistit kuitenkin ovat kiihkeitä natseja, rasisteja ja fasisteja, ja levittävät tehokkaasti asenteitaan lännessä, heitä täytyy ankarasti vastustaa. He ovat vakava uhka ihmisoikeuksille, etnisyyksille, turvallisuudelle ja demokratialle. He ja heidän kätyrinsä ovat vakava uhka rauhalle.

Islamistisen natsismin vastustus ei kuitenkaan pakota vastustamaan palestiinalaisten Israel-kritiikin asiallisia puolia. Ne voidaan kyllä löytää vihanvuodatuksen seasta. Valitettavan monille asiat ovat kuitenkin mustavalkoisia. Monille vaihtoehdot näyttävät olevan, että joko vastustat Israelia ja kannatat holokaustin kieltävien terroristijärjestöjen tunnuksia kantaen länsimaiden joutumista fasismin kynsiin, tai sitten kannatat Israelia jopa silloin, kun se toimii väärin.

Minä kannatan rauhaa ja vastustan Israelin toimia, pidän erittäin tärkeänä Israelin vastuuta tässä kysymyksessä. Samalla tiedostan, että sitä rauhaa ei mitenkään edistä näiden natseja palvovien "rauhanaktivistien" riehuminen. Israel näkee sen vain vihanlietsontana, jota se onkin, ja suhtautuu siihen sellaisena. Islamistit ja heidän hyväksikäyttämänsä "hyödylliset idiootit" eivät ole rakentamassa rauhaa, vaan tuovat vihan, vainon ja sodan sinnekin, missä sitä ei vielä ole.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Mieltä ei voi kahlita

Jotkut pelkäävät monikultturismin johtavan lopulta Orwellin dystopian kaltaiseen voimakkaaseen totalitarismiin. Länsimaiden tilanne näyttääkin nyt ajatuvan sellaista kohti. Nähdäkseni sillä ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuutta toteutua.

Monikultturismi ylenkatsoo itsenäistä ajattelua, eikä siksi näe ihmismielen voimavaroja. Sortovallan rakentajat ovat jättäneet laskuistaan jotain aivan olennaista, ihmisen mielen. Mieltä ei kuitenkaan voi kahlita sillä tavalla, mitä monikultturistien haaveiden täyttäminen vaatisi. Siksi nyt aloitteilla oleva totalitarismi ei voi toteutua kokonaisuudessaan tai edes merkittävissä määrin. Sen sijaan syntyy vaarallinen, arvaamaton kaaos.

Kehittynyt tietoliikenne (internet) on tullut jäädäkseen niin pitkäksi aikaa kuin "kehitysuskoinen", dystopiaa ajava yhteiskuntakin. Internet kiertää sensuurin. Internet on rakennettu luomalla yhteyksiä, ja jos yhteyksiin tulee häiriöitä, internet on kuin tehty korjaamaan ne. Internet on tehokas vastarinnan väline ja vapauden puolustaja.

Itse asiassa ihmisen mieltä ja luonnollista kommunikaatiota koskee sama. Sellainen "mielenhallinta", "supertotalitarismi", millaista monikulttuurisuuden vieminen "lopullisiin ratkaisuihinsa" ja pelättyihin dystopioihin edellyttäisi, on käsittääkseni biologinen ja psykologinen mahdottomuus. Kommunistiset järjestelmät olivat jo lähellä maksimirajaa, jota pidemmälle mielipide-totalitarismia ei voida viedä. Nekin rakoilivat ja joko hajosivat tai alkoivat avautua, kuten Kiina.

Monikultturismi kuitenkin huutaa vielä rankempaa totalitarismia, äärimmäistä ajatusten valikointia. Se vaatii kiihkouskovaisen lahkon sisäänpäinkääntyneen maailmankuvan levittämistä ainoaksi oikeaksi totuudeksi. (Enkä nyt puhu Islamista vaan monikultturismista.) Se on paljon rankempi vaatimus kuin vaikkapa kommunisteilla, joilla oli sinänsä selviä tavoitteita uskonnollisen kaltaisen oikeaoppisuuden sijasta tai rinnalla.

Kommunismin aatteeseen ei kuulunut ajattelun kieltäminen, se ei aatteena ollut suunnattu ajattelua vastaan vaan yhteiskunnan muuttamiseen. Se rajoitti sananvapautta muka "välttämättömyytenä", käytännön syistä, ei kuitenkaan aatteen voimin. Monikultturismin tähtäimessä on juuri ihmismieli, sille toisten ajatteluun ja kieleen puuttuminen on itseisarvo. Se haluaa ensisijaisesti rakentaa mielikuvia ja muokata kieltä, todellisuus niiden takana on täysin toissijaista.

Monikultturismilla ei ole selviä tavoitteita todellisessa maailmassa. Monissa asioissa se toimii ihanteitaan vastaan, mutta ei tilanteen tai käytännön vuoksi kuten kommunismi, vaan koska todellisuudesta vieraantuminen on sille hyve.

Aino Puputti kirjoittaa blogissaan osuvasti siitä, miten monikultturismi on rakennettu vääristämällä kieltä ja ajattelua, kilvoittelemalla siitä, kuka harjoittaa kieroimpia loogisia virheitä, kuka pystyy toimimaan räikeimmin vastoin todellisuutta. Vaikka Puputti itse pitää tekstiään vain korkealentoisena ajatusleikkinä, suosittelen tuota kirjoitusta jokaiselle monikultturismin psyykkeestä kiinnostuneelle.

Lisäksi monikultturismi suhtautuu eri mieltä oleviin vihamielisesti kuin uskonlahko. Politiikkaan muutosta haluavaan adressiin nimensä laittanut on, kuten Turun sanomissa rinnastettiin, automaattisesti pahin mahdollinen vihollinen, suoraan pimeyden sydämestä.

Tämä demoninen pimeyden sydän on pohjimmiltaan looginen ja johdonmukainen järjenkäyttö. Se on noussut vastustamaan monikultturismia kaikkein voimakkaimmin. Jussi Halla-Ahoa vihataan, koska hänen tekstinsä ovat johdonmukaisia ja analyyttisiä, ja siten täysin toisenlaisia kuin monikultturismin retoriikka ja liturgia. Looginen ajattelu väärässä asiassa on pohjimmainen syy julistaa joku väärämieliseksi, sen perusteiksi vain keksitään jotain "väärää", kuten vääriä sanoja (esim. "neekeri"), vääriä tunteita (viha tms.), vääriä asenteita (esim. ennakkoluulo) tai vääriä tietoja (esim. ei tunne Islamia).

Juuri loogisesti ja johdonmukaisesti ajattelemalla pääsee monikultturistien tähtäimeen ja demonisoinnin kohteeksi. Mikään muu oppi ei ole näin voimakkaasti suuntautunut ajattelua vastaan.

Näistä aineksista, järjenvastaisuudesta ja äärimmäisestä, uskonnollisen kaltaisesta vihasta toisinajattelijoita kohtaan syntyisi ennennäkemätön, hirvittävä totalitarismi.

Paitsi että se on mahdotonta. Ihmisyys ei taivu siihen. Vain pieni osa ihmisistä voidaan pakottaa niin järjettömään ajatteluun, mitä monikultturismi entistä pidemmälle vietynä vaatisi. Mitä lähempänä monikultturismi on "lopullisia ratkaisujaan", sitä vähemmän ihmisiä taipuu siihen.
Jo nyt, kun monikultturismi on vasta kuin pieni (mutta toki haitallinen) syöpäpaise yhteiskunnan poliittisessa vallassa, sillä on jo valtavasti vastustajia. Päin vastoin kuin muut diktatuurit, monikultturismi ei puhuttele ihmisiä, ei syventyessään kerää lisää joukkoja, vaan sen joukot vähenevät.

Päin vastoin kuin kommunismi tai natsismi, monikultturismi ei ole saanut valtaansa puhuttelemalla ihmisiä, vaan olemalla puhuttelematta heitä, olemalla kysymättä heiltä, pitämällä heidät tietämättöminä ja pimennossa, suosittamalla olemaan ajattelematta ja ottamatta kantaa. Monikultturismi on kiertänyt kansan kaukaa.

Aktiivinen, tiedostava mieli herää helposti kritiikkiin, ja sen monikultturistit yrittävät turruttaa. Natsit ja kommunistit tekivät toisin, houkuttelivat kovalla työllä puolelleen monet aktiiviset mielet, jotka olisivat muuten kääntyneet niitä vastaan.

Monikultturismilla on vain hyvin epämääräisiä "ihanteita", jotka eivät puhuttele kadunmiestä, koska ne on jopa suunniteltu olemaan puhuttelematta heitä, vääränlaisia ihmisiä. Sillä lähestymistavalla se ei voi saada riittävää kannatusta. Siksi sen ainut mahdollisuus onkin "vallankaappaus", yliotteen saaminen poliittisesta eliitistä ja mediasta. Sillä tavalla valtansa saaneet diktatuurit eivät kuitenkaan ole niitä puhuttelevimpia tai pitkäikäisimpiä, eikä niillä ole yleensä "varaa" suuriin tavoitteisiin, niitä arvostellaan ankarasti niiden alusta loppuun asti.

Monikultturistinen valtio ei saa otetta kansasta, vaan päin vastoin vieraantuu siitä sitä enemmän, mitä räikeämmin se kansaa loukkaa. Ja kun todellisuus ei vastaa ihanteita, vaan syntyy esim. vakavia kulttuurillisia konflikteja, vastaa monikultturismi niihin jälleen vailla todellisuudentajua ja täysin kyvyttömästi. Sen "perusratkaisu" ongelmiin on sama kuin ylimielisellä diktaattorilla, kerran valitun linjan jatkaminen entistä voimakkaampana. Se on aina tuhon tie.

Jos esimerkiksi kiihkomuslimit aiheuttavat ongelmia, monikultturismi tähän vastauksena tukee ja rakastaa Islamia enemmän. Ongelmat pahenevat, ja monikultturisti alkaa etsiä syyllisiä muslimien aiheuttamiin ongelmiin, tietenkin muista ihmisistä. Ja ongelmat pahenevat.

Jos ihmiset arvostelevat monikultturismia, aletaan toisinajattelijoita vainota entistä enemmän. Ja arvostelu kiihtyy.

Monikultturismi ei saa ongelmista otetta, se on itse ongelmien syy, eikä voi nähdä osallisuuttaan niissä. Kaikki sen toimet vain pahentavat tilannetta syöksykierteen tavalla. Monikultturismi on todellisuuspakoista aikuisten leikkiä katkeraan loppuunsa saakka.

Valtion auktoriteetti ja valta riippuu kansasta. Monikultturismi vieroittaa valtion kansasta ja muutenkin tekee valtiosta heikon, ja lopulta auktoriteetin puuttuessa seuraa kaaos, todennäköisesti mellakoita, sisällissotia. Parhaassakin tapauksessa valta siirtyy muille kuin valtiolle, yhteisiä asioita aletaan ajamaan valtion ohi. Tai sitten kansa pakottaa jälleen valtion perustuslain mukaisiin tehtäviinsä, edustamaan ja puolustamaan ihmisten etua.


maanantai 16. helmikuuta 2009

Islamistien natsikytkökset

Näyttääkö tämä hieman oudolta? Onko sinulle uutta, että islamistit tekevät natsitervehdyksiä? Koetko, kuten monikultturismi opettaa, toiseuden stereotyyppisenä massana, 'rikkautena', joka ei voi asettua muita toiseuden edustajia vastaan, tai poiketa kovin kauaksi läntisen humanismin ihmiskuvasta?

Tällaiset näkymät eivät kuitenkaan valitettavasti ole yksittäistapauksia, vaikka niistä ei yleensä näytetä kuvia läntisissä medioissa. Esimerkiksi Hizbollahin (kuvassa) eri osastojen valatilaisuuksiin kuuluu natsitervehdys, eikä se suinkaan tule suoraan muinaisilta roomalaisilta.

Natsitervehdys on vain pieni osa islamistien laajoja yhteyksiä natsismiin. Merkittävimpien nykyaikaisten islamistijärjestöjen ja -puolueiden alkuperä ja toiminta-ajatus on peräisin muslimien ja Natsi-Saksan välisestä yhteistyöstä, ja natsit toimivat myös suorina innoittajina miljoonille nykypäivän islamisteille.

On perusteltua todeta, että nykyajan ääri-islam, se islamin muoto, joka aiheuttaa eniten ongelmia lännessäkin, on islamin ja natsismin yhdistelmä.

(Tässä välissä täytyy väärinkäsitysten välttämiseksi huomauttaa, että kriittisyys Israelin valtiota tai politiikkaa kohtaan ei tietenkään ole sellaisenaan natsismia. Itsekin tuomitsen vihervasemmistolaisesta näkökannastani useat Israelin toimet ja näkökannat. Kritiikkini islamistista natsismia kohtaan ei ole suunnattu palestiinalaisia vastaan tai Israelin puolesta, eikä sitä voida pelkistää tämän kapean, patologisen kiistakysymyksen sisälle. Asia on paljon laajempi, maailmanlaajuinen. Kritiikkini natsismia kohtaan suuntautuu ensi sijassa natsismiin itseensä.)

En aio nyt tehdä laajaa historiallista katsausta Natsi-Saksan ja islamistien yhteistyöstä. Pidin islamistien natsijuuria aiemmin yleistietona, mutta sittemmin olen törmännyt ihmisiin, jotka eivät ole asiasta kuulleetkaan. Heitä varten asia on välttämätöntä selvittää vielä perusteellisemmin, ja toivottavasti tämä aloitus innoittaa jonkun näin tekemään. Jotta päästäisiin itse asiaan (eli miten islamistinen natsismi vaikuttaa nykypäivänä), esittelen sen historian nyt pikapuolisesti.



Kuvassa Jerusalemin suurmufti (korkea-arvoinen uskonnollinen johtaja) Muhammad Amin al-Husseini tapaamassa Adolf Hitleriä. Al Husseiniin henkilöityivät poliittisen islamin natsiyhteydet, sillä hän toimi, ainakin oman käsityksensä mukaan 'Islamilaisen maailman lähettiläänä' Berliinissä.

Al-Husseini liittoutui Saksan ja Italian kanssa, kokosi muslimeista SS-joukon Natsi-Saksan avuksi, ja vastavuoroisesti hänen järjestöään luvattiin tukea fasistisen muslimivaltion luomiseksi Lähi-Itään.


Al-Husseini järjesti juutalaisten vainoja ja joukkomurhia Lähi-Idässä ja Balkanilla. Hän tosin järjesti niitä jo ennen natsiyhteistyön alkua 20-luvulla, sillä hän uskoi niiden kuuluvan islamiin. Islamin 'alkuperäinen' juutalaisvastaisuus on kuitenkin toinen kysymys, jota en tässä käsittele.




Al-Husseinin kokoaman SS-joukon sapelitunnus.







Al-Husseini tervehtii kokoamaansa joukkoa.



Al-Husseini tarkastaa joukkoaan.

Akselivaltojen hävittyä sodan jäi fasistinen valtio kuitenkin perustamatta. Al-Husseini pakeni Egyptiin, ja eli siellä arvostettuna palestiinalaisten johtajana vuoteen 1967 asti, jolloin häntä seurasi hänen suosikkinsa Jasser Arafat.

Al-Husseini koulutti egyptissä muslimijoukkoja Israelia, länsimaita ja juutalaisia vastaan. Kouluttajina oli myös Saksasta paenneita natseja. Tätä koulutusta saanut Arafat perusti suhteellisen maallisen (mutta ei suinkaan maltillisen) Fatah-järjestön, joka vainosi ja murhasi juutalaisia ja kristittyjä muslimimaissa, erityisesti Egyptissä, Libanonissa ja Palestiinassa.

Fatah on suhteellisen sekulaarina lähempänä varsinaista natsismia kuin myöhemmin syntyneet Hamas ja Hisbollah, jotka ovat pikemminkin natsivaikutteisia islamistijärjestöjä. Monet islamistijärjestöt ovat riidoissa ja vihollisuuksissa keskenään, mutta niitä (ja Fatahia) yhdistää leppymätön juutalaisvastaisuus ja viha länsimaita kohtaan.

Islamistien näkemykset ja tavoitteet etnisissä kysymyksissä ovat yhdistelmä islamin ja natsismin oppeja. Juutalaiset ovat demonisia ikivihollisia, maailman tapahtumia salaa ohjailevia juonittelijoita, jotka pitää hävittää jonkinlaisena lopullisena ratkaisuna vuosisataisiin ongelmiin.




Kristityt, ateistit ja länsimaalaiset nähdään joko juutalaisten harhauttamina typeryksinä, jotka vain islam voi pelastaa, tai itsekin ikivihollisina. Holokaustin uskotaan yleisesti olevan pelkkä juutalaisten valhe, jonka avulla Israel voitiin perustaa. Monet harhaiset salaliittoteoriat ovat islamistijärjestöissä lähes peruskauraa, joita toistelevat niin johtajat kuin rivimiehetkin.

Jopa maahanmuuttokriitikkojen keskuudessa on esiintynyt tietämättömyyttä islamismin natsijuurista. Tämä tieto on kuitenkin elintärkeä, sillä se auttaa käsittämään niiden uhkien syvyyttä, joita joudumme kohtaamaan. Ymmärtämällä sitä, miten voimakkaasti islamismi on kytköksissä natsismiin, miten nykymuotoinen radikaali islam suorastaan syntyi Natsi-Saksaa jäljitellen, käsitämme paljon paremmin poliittista islamia ja sen vaarallisuutta.

Samalla tämä on arvokasta tietoa poliittisesti, sillä natsien torjuntaan kiinnitetään muutenkin runsaasti huomiota kaikkialla lännessä. Meidän täytyy entistäkin voimakkaammin kantaa kortemme kekoon natsismin, fasismin ja rasismin vastaisessa taistelussa, ja identifioida ja paljastaa natsit ja heidän tukijansa.

On elintärkeää, että paljastamme ja tuomme kaikissa relevanteissa yhteyksissä esiin sen tosiasian, että vastustamamme monikultturismin mukana leviävä poliittinen islam on perin juurin natsistinen ja fasistinen aate.

Se ei vain ole syntyjään natsistinen, vaan sen tavoitteet ovat yhä lähes samat, sen päämääränä ovat etniset vainot ja fasistinen diktatuuri. Islamistumisen kriitikot ovat ensisijaisesti fasismin vastustajia ja ihmisoikeuksien ja vapauden puolustajia.

Natsiyhteyksien hahmottaminen auttaa käsittämään esimerkiksi sen, miksi muslimit vihaavat niin pohjattomasti juutalaisia. Toki islamissa on ollut runsaasti juutalaisvastaisuutta jo perustamisestaan lähtien, mutta nykymuotoinen juutalaisvastaisuus on lähes identtistä natsien juutalaisvastaisuuden kanssa.

Suoranainen halu hävittää juutalaiset kansana on saanut nykyaikaisen, poliittisina iskulauseina kuultavan muotonsa juuri natsien ja islamistien yhteistyöstä. Samoin esimerkiksi antisemitistiset pilakuvat, jollaisia suoltavat islamistien esimerkkiä seuraillen myös monikultturistiset vihervasemmistolaiset, ovat suoraa kehitystä natsien propagandajulisteista. Myös Vihreän langan julkaisema ja puolustelema pilakuva edustaa klassisen antisemitismin pitkää perinnettä, eikä suinkaan nykypäivän asiallista Israel-kritiikkiä.

Monikultturistit käyttävät sumeilematta natsi- ja fasistileimoja retorisina aseina poliittisia toisinajattelijoita vastaan. Tämä on useimmiten tarkoituksellista valehtelua, jolla pyritään yhdistämään natseihin ja fasisteihin liittyviä vastenmielisiä mielleyhtymiä toisinajattelijoihin, jotta heidät voitaisiin helpommin sellaisina vaientaa.

Tämän vuoksi monet valtapolitiikan ja verbaaliarkrobatian kriitikot ovat herkistyneet vastustamaan ja inhoamaan aiheetonta natsikortin heiluttelua. Aiheeton natsikortin käyttö nähdään syystäkin alhaisena tapana yrittää lyödä vastapuolta, jota ei pystytä voittamaan asia-argumentein.

Meidän täytyy kuitenkin käyttää natsi-sanaa, mutta ei aiheettomana leimana, vaan kuvauksena tosiasioista. Voidaksemme tehoikkaimmin torjua epäasiallisia natsirinnastuksia, ja ennen kaikkea voidaksemme torjua natsit, meidän tulee palauttaa natsi-sanan alkuperäinen merkitys.

Se onnistuu vain, jos käytämme sanaa alkuperäisessä, oikeassa merkityksessään. Islamistit ovat fasisteja ja rasisteja sekä läheisesti kytköksissä natseihin, ja tämän tosiasian kertominen ei ole sellaista häpeällistä natsikortin heiluttelua, johon nykyajan Suomessa turvaudutaan valitettavan usein.

Koska nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä jotakuta kuitenkin niillä nimityksillä kutsutaan, niin mielummin sitten niitä, joihin nimitykset sopivat.




torstai 5. helmikuuta 2009

Yhden asian liike?

10.12 2008 Uusi Suomi ja Iltalehti uutisoivat Astrid Thorsin puoliksi salassa valmisteleman ulkomaalaislakiesityksen synnyttäneen vastaansa kokonaisen kansanliikkeen.
Kansanliike syntyi perinteisen median tietojen mukaan vastalauseena Astrid Thorsin uudelle ulkomaalaislaille, joka tuli vasta joulukuussa yllättäen julkisuuteen, kun sitä oltiin jo viemässä eduskunnan hyväksyttäväksi.
Internetin vapaissa medioissa 'kansanliikkeestä' kuitenkin tiedettiin jo kauan ennen Thorsin lakiehdotusta. Kansanliikkeen noustua uutisiin jo tuhannet olivat allekirjoittaneet lakiesitystä vastustavan adressin, nyt jo kymmenet tuhannet.

Mutta millainen tämä kansanliike todellisuudessa on? Ketä siihen kuuluu? Miten se oikeasti syntyi?

Kansanliike oli olemassa vuosia ennen Thorsin ulkomaalaislakiesitystä, vaikka lakiesitys antoikin sille paljon potkua. Liike kehittyi varsinkin Jussi Halla-ahon ja muiden bloggaajien tuotannosta kiinnostuneiden keskuudessa, ja siten lienee poikkeuksellinen liike.
Liike on poikkeava myös olemukseltaan, tavoitteiltaan ja toimintatavoiltaan. Se on liikkeenä ennenäkemätön, ainakin Suomen osalta. Liikkeellä ei ole nimeä, eikä liikettä ole millään tavalla virallistettu.
Avoimeen ja kriittiseen kansalaiskeskusteluun tarkoitetulla Homma-palstalla sitä on alettu nimittää "Hommaksi", mutta tarkalleen ottaen ilmiö on tätä laajempi. Siksi kutsun sitä tässä yksinkertaisesti 'kansanliikkeeksi'.

Liike on hyvin epävirallinen ja monimuotoinen, sillä ei ole lainkaan liikkeille tyypillistä johto- tai vaikutushierarkiaa, jossa ylemmät tasot vaikuttaisivat alempiin ja siten homogenoisivat 'jäsenten' toimintaa tai ajatuksia. Halla-ahokin on vain yksi näkyvä hahmo, ei mikään 'mestari', kuten häntä leikillisesti kutsutaan.
Epähierarkkisuudestaan huolimatta tai ehkä jopa sen vuoksi liike on erittäin aikaansaava ja tehokas, kuten Astrid Thorsin lakiesitystä vastustavasta addressista voimme huomata. Monimuotoisuus on rikkaus, ja kansanliikkeessä on käsitetty tämä.


Kansanliikkeeseen 'kuuluminen' tai sen 'jäsenyys' on täysin tulkinnanvaraista, eikä suurin osa maahanmuuttokriitikoista ole luultavasti edes ajatellut, 'kuuluuko' itse liikkeeseen vai ei. Muodollinen jäsenyys vain on täysin toissijaista yhteisen toiminnan rinnalla.

Kansanliikettä on toisinaan, ilmeisen leimaavassa tarkoituksessa nimitetty "yhden asian liikkeeksi". Varsinaisesti tämä rinnastus sai minut aloittamaan tämän viestin, kertomaan hieman siitä, millainen tämä kansanliike käsitykseni mukaan on.
Tavallaan se ei ole yhdenkään jaetun opin liike, mutta toisaalta se puolustaa hyvinkin erilaisia mielipiteitä, itse asiassa demokraattisen yhteiskunnan ja kulttuurin vapaata mielipide-ilmapiiriä kokonaisuudessaan, kaikkine sen piirissä kukoistavine mielipiteineen.

Kansanliike on niin luonnollisen 'orgaaninen', muutoskykyinen ja dynaaminen, että se pakenee yksioikoisia selityksiä. Yritän kuitenkin kuvata sen filosofiaa hieman.
Kansanliikkeellä ei ole erityistä ohjelmaa tai seurattavaa oppia, vaan se kokoaa yhteen maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikan kriitikoita tai kritiikkiä. Kansanliikkeen piirissä toimivilla on hyvinkin erilaisia poliittisia ja maailmankuvallisia näkökulmia, joilla ei välttämättä ole muuta yhteyttä, kuin huoli tulevaisuudesta valtapolitiikan ja siihen liittyvän monikulttuurisuusideologian vuoksi.

Lähes mistään muusta kansanliikkeen sisällä ei olla samaa mieltä, kuin jaetun huolen ja kritiikin osalta. Tätä tilannetta ei edes nähdä ongelmaksi tai pyritä korjaamaan, vaan moniarvoisuuden voimavaraa arvostetaan. Kansanliike erityisesti panostaa siihen, että se ei homogenisoisi kriitikkojen mielipiteitä johonkin tiettyyn jaettuun oppiin, vaan pyrkii säilyttämään mielipide-ilmastonsa mahdollisimman heterogeenisena.

Heterogeenisyytensä vuoksi kansanliike puhuttelee potentiaalisesti niin uskovaista, ateistia, työläistä, porvaria, liberaalia, feministiä, ekohippiä kuin poliittisesti määrittämätöntä kadunmiestäkin, jokaista näiden omista lähtökohdista käsin.

Kansanliikkeen jakama huoli on yhteinen lähes kaikille poliittisille suuntauksille. Länsimaisen sivilisaation, demokratian, yksilönvapauksien, kulttuurin ja muun elämänmenon säilyminen ja kehittyminen parempaan suuntaan on elinehto lähes kaikille puolueille ja yhteiskunnallisille näkemyksille.
Sellainen politiikka, joka edistää tilannetta, jossa kyseisen politiikan harjoittaminen ei enää ole mahdollista, ei ole millään tavalla mielekästä.
Ei ole mieltä pohtia, pitäisikö harjoittaa klassista liberalismia vai uusliberalismia, jos mahdollisuutta harjoittaa liberalismia ei enää tulevaisuudessa ole.
Politiikka, joka syö omat tulevaisuudennäkymänsä, ei ole lainkaan mielekästä. Kansanliikkeeseen kuuluvat haluavat yksinkertaisesti harjoittaa mielekästä politiikkaa, kukin oman suuntautumisensa mukaan.

Kansanliike ei siis ole varsinaisesti yhden eikä monen asian liike, koska yksikään varsinainen poliittinen oppi ei ole kaikkien jakama. Vain tarve säilyttää poliittisten mielipiteiden kasvualusta ja turva, läntinen sivilisaatio ja demokratia, yhdistää monia.
Liberaalilla, konservatiivisella ja punavihreällä monikulttuurisuuskriitikolla ei tarvitse olla lainkaan yhteistä päämäärää, päämäärät voivat olla vastakkaiset. Nykyinen valtapolitiikka kuitenkin uhkaa näitä kaikkia aatteita.
Itse asiassa kaikkia ei yhdistä tämäkään. Jotkut haluavat siirtää pakolaisuuden kustannukset kehitysapuun, ja pelastaa näin satoja kertoja enemmän ihmisiä kuin nykypolitiikalla.
Kaikki eivät katso asiaa ensisijaisesti sivilisaation näkökulmasta, vaan haluavat esimerkiksi torjua köyhyyttä, rasismia tai etnisiä konflikteja, tai puolustaa Euroopan alkuperäiskansoja yksilöllisinä kulttuureina.

Toiset taas ovat ensi sijassa mukana puolustamassa sananvapautta, eivätkä niinkään monikultturistisen politiikan seurauksilta (kuten Euroopan islamilaistumiselta), vaan monikultturismin kannattajilta itseltään, näiden pyrkiessä tukahduttamaan vapaata kansalaiskeskustelua ja sensuroimaan tiedonvälitystä.

Kansanliikettä ei voi sen rakenteesta johtuen juuri millään tavalla 'pysäyttää'. Sitä ei voi kaataa hyökkäämällä näkyviä toisinajattelijoita vastaan, niin vankasti se toimii ruohonjuuritasolla. Sen rakenne on jo valmiiksi hajanainen (ja siinä on sen voima) joten sitä ei voi 'hajottaa'.

Kaikki yritykset tukahduttaa vapaata ajattelua ja keskustelua vain kasvattavat ja voimistavat liikettä. Kansanliikkeen voi periaatteessa pysäyttää vain tuhoamalla kansan. Niin kauan kuin on kansaa, on myös sen oikeuden ja vapauden puolustajia.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Me käymme taisteloon puolesta ihmisoikeuden

Onko mikään niin tärkeää oikeusvaltiolle kuin puolustaa kansalaistensa ihmisoikeuksia? Onko mikään muu yhteiskunnassamme niin pyhää ja loukkaamatonta kuin mielipiteen- ja sananvapaus?

Nyt nämä perusoikeutemme ovat uhattuina. Vallanpitäjien suosiman ulkomaalaispolitiikan kannattajat ovat käyneet raivoisaan hyökkäykseen länsimaista yhteiskuntaa, lakia ja demokratiaa vastaan. He ovat alkaneet vainota toisinajattelijoita estääkseen politiikkansa arvostelun.

Vallanpitäjät tukijoineen pyrkivät estämään vapaan ja avoimen kansalaiskeskustelun ulkomaalaispolitiikasta keinolla millä hyvänsä. Ihmisten ei enää sallita sanoa vapaasti mielipidettään. Jos mielipide on ristiriidassa valtapolitiikan kanssa, sen ilmaisusta voi joutua monin tavoin vaikeuksiin. Mielipide voidaan sensuroida tai sen ilmaisu kieltää, ja sen esittäjää vastaan voidaan hyökätä herjoin, uhkauksin tai tekaistuin syyttein. Ehkä edessä on vielä näytösoikeudenkäyntien sarja.

Vaikka olen vihervasemmistolainen humanisti, tuen täysin Jussi Halla-ahoa ja muita mielipiteensä vuoksi vainottuja toisinajattelijoita. He edustavat monissa asiossa erilaista linjausta kuin minä, mutta heidän ihmisoikeutensa ovat minulle yhtä tärkeät kuin omani. Jokaisen sananvapaus on loukkaamaton, ja hyökkäys yhtäkin toisinajattelijaa vastaan on hyökkäys kaikkia meitä, koko yhteiskuntaamme vastaan. Jos emme voi hyväksyä toisinajattelijan sananvapautta, emme ansaitse sitä itsekään. Jos emme hyväksy toisinajattelijan ihmisarvoa ja yhtäläisiä oikeuksia, ei meidänkään arvokkuutemme ole muuta kuin väkivallan ylläpitämä kulissi. Yhteiskuntamme oikeudenmukaisuus ja demokraattisuus mitataan viime kädessä sillä, miten hyvin se sietää valtapolitiikasta poikkeavia mielipiteitä ja avointa poliittista keskustelua myös vallanpitäjien harjoittaman politiikan epäkohdista. Tällä mittarilla yhteiskuntamme tilanne näyttää todella synkältä.

Halla-aho ei ole kiihottanut kansanryhmää vastaan, eikä sellaista edes oikeasti epäillä. Todellinen syy hänen vainoamiselleen on se, että hän on kertonut tosiasioita Islamista. Monikultturismiksi harhaanjohtavasti kutsutussa imperialistisessa, alkuperäiskansojen vastaisessa opissa Islam on nostettu jalustalle, kaiken arvostelun yläpuolelle. Islamia käsitellään täysin eri tavalla kuin joitakin muita maailmankatsomuksia, esimerkiksi kristinuskoa tai juutalaisuutta. Monikultturismi on perusteitaan myöten rasismin kyllästämää.

Islamin mukaan Jumalan viimeinen profeetta, täydellinen ihmisihanne Muhammad raiskasi alle 10-vuotiaan lapsen. Voi olla, ettei näin koskaan käynyt, ehkä Muhammadin elämänkerta on pitkälti pelkkä myytti, mutta joka tapauksessa Islam opettaa näin. Se että Muhammad raiskasi alle 10-vuotiaan on kirjaimellinen totuus Islamin piirissä. Halla-aho nosti tämän Islamiin kuuluvan opinkappaleen tarkoituksella esiin kokeillakseen, saako sen sanoa Suomessa, ja jos saa, niin kuka. Hän ei sanonut sitä mielipiteenään (hän ei elänyt Muhammadin aikana eikä tiettävästi ole tutkinut keskiajan historiaa), hän sanoi mitä Islam opettaa, mihin miljoonat muslimit uskovat. Halla-ahoa vihataan toki muutenkin, ja hänen teksteistään on jo pitemmän aikaa yritetty etsiä jotain syytteen pohjaksi. Nyt tämä yksityiskohta on vihdoin löydetty tekosyyksi, jonka varjolla häntä uhataan syytteellä "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan".

Tavallaan toivon, että Halla-aho joutuisi käräjille. Mitä kävisikään, jos hän pääsisi päähenkilöksi demokratiaa ja sananvapautta vastaan suunnattuun laittomaan näytösoikeudenkäyntiin? Mitä kävisikään, jos oikeuslaitos valjastettaisiin poliittiseksi sätkynukeksi, siitä tehtäisiin pelkkä valtapolitiikan työkalu? Millaisena päivä nousisi sen jälkeen Helsingissä, Kuopiossa ja Rovaniemellä, jotka kuuluisivat totalitaristiseen diktatuuriin? Miltä näyttäisi Suomen omakuva, kun kaikki tietäisivät, että demokratia on rikottu, ihmisoikeuksista tehty vain mustetta paperilla? Nousisiko päivä enää lainkaan? Monet ehkä näkisivät tilanteen hyvin synkkänä.

Minä näen kuitenkin toisin. Humanistina uskon ihmisyyteen, hyvyyteen ja siihen, että oikeus lopulta voittaa. Päivä nousisi entistä kirkkaampana, maa kylpisi valossa, lopultakin tokkurainen kansa heräisi siihen, avaisi silmänsä ja nousisi ylös. Näytösoikeudenkäynti kääntyisi voimakkaasti valtapolitiikkaa vastaan, Halla-aho päätyisi ihmisoikeustaistelijoiden ja alkuperäiskansan puolustajien ikoniksi Mahatma Gandhin ja Nelson Mandelan seuraksi. Henkilönpalvontaan ei tule ryhtyä, mutta lukemattomat vapaustaistelijat ja ihmisoikeusaktivistit tulevat saamaan Halla-ahosta hienon esikuvan tulevien vuosien aikana, mikäli ajojahti viedään oikeussaliin asti.

Sortajilla ei ole mitään mahdollisuutta pitkällä tähtäimellä, ei mitään mahdollisuutta voittaa tai edes säilyttää kasvojaan. He voivat vainota mielipiteiden esittäjiä, mutta mielipiteitä he eivät voi tuhota. Mitkään kiellot eivät voi estää ihmisiä ajattelemasta. Vaikka he saisivat jonkun hiljaiseksi, nousee tilalle monia muita. Jokainen hyökkäys ihmisoikeuksia vastaan on jo kääntynyt itseään vastaan, herättänyt lisää ihmisiä havaitsemaan demokratiamme järkyttävän tilan. On tuhansittain ihmisiä, jotka eivät koskaan tule taipumaan sorron ikeeseen, jotka tulevat puolustamaan vapaata yhteiskuntaa ja laillisuutta viimeiseen asti. Heidän määränsä kasvaa koko ajan.

Me käymme taisteloon puolesta ihmisoikeuden ja kansan kärsineen me viemme
onneen yhteiseen. Jo kuivuu kyyneleet, soi suuret huomen sävelet, kun hetki lyö,
niin poistuu yö ja kunniassa on kansa ja työ.

(Taistojen tiellä, K. Kangas)